Tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen – Vuositilastoraportit
Ammatillisen tutkinnon suorittaneiden sijoittumisraportilla voi tarkastella tutkinnon suorittaneiden työllistymistä, jatko-opintoihin sijoittumista ja muuta toimintaa yksi, kolme tai viisi vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen. Sijoittumista voi tarkastella esimerkiksi ammatillisen perustutkinnon sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnon mukaan tai sen mukaan onko tutkinto suoritettu oppilaitosmuotoisena vai oppisopimuksena. Raporttien tiedot päivittyvät vuosittain ja ne perustuvat Tilastokeskuksen toimittamiin aineistoihin. Tilastokeskuksen aineistot käyvät läpi suomen virallisen tilaston edellyttämät laatutarkistukset.
Huom! Raporteille on tehty tietosuojaus, jos sivulla ei ole toisin mainittu. Henkilöitä koskevat lukumäärät 1–4 näytetään arvona "1-4", eikä vastaavia laskennallisia tunnuslukuja (esim. keskiarvo) ilmoiteta. Neljää suuremmat lukumäärät pyöristetään lähimpään kolmella jaolliseen lukuun. Prosenttiosuudet lasketaan suojatuilla lukumäärillä.
Ammatillisen tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja jatko-opintoihin sijoittuminen
Ammatillisen tutkinnon suorittaneiden pääasiallinen toiminta tutkinnon suoritusvuotta seuraavan tilastovuoden lopussa. Huom! Raportti sisältää myös oppisopimuskoulutuksen tiedot.
Aikasarja
(%)
(S)
Koulutuksen järjestäjä
(%)
(S)
Koulutusala
(%)
(S)
Tutkinnon suoritusmaakunta
(%)
(S)
Tutkintotyyppi
(%)
(S)
Oppisopimuskoulutuksen suorittaneiden työllistyminen ja jatko-opintoihin sijoittuminen
Oppisopimuskoulutuksen suorittaneiden pääasiallinen toiminta tutkinnon suoritusvuotta seuraavan tilastovuoden lopussa.
Aikasarja
(%)
Koulutuksen järjestäjä (%)
Koulutusala (%)
Tutkinnon suoritusmaakunta (%)
Tutkintotyyppi (%)
Jatko-opintoihin sijoittuneet koulutusasteen mukaan
Tutkintotyyppi (ei tietosuojausta)
Työllistyminen syntyperän mukaan
Ammatillisen tutkinnon suorittaneiden työllistyminen syntyperän mukaan. Syntyperä on Tilastokeskuksen määritelmän mukainen:
https://www.stat.fi/meta/kas/syntypera_ja_ta.html
Tilastovuosi